Tuusulanjärvi ruokamatkailualueena
Seuraavaksi ajattelin tutustua hieman Tuusulanjärven
ympäristöön, sitä kiertävään pyöräreittiin ja tarjolla oleviin
ruokapalveluihin. Itselleni Tuusulanjärvi ja sen ympäristö on tullut tutuksi
lähinnä Järvenpään puolella sijaitsevasta rantapuistosta, jossa vietimme lapsena
aikaa perheen sekä ystävien kesken. Muistan toki myös Lottamuseon kahvilan ja
sen loistavat korvapuustit. Olen myös vieraillut vuosia sitten Sibeliuksen
taiteilijakodissa Ainolassa. Lottamuseon korvapuustien lisäksi minulla ei ole
muuta kokemusta alueen ruokapalveluista.
Tuusulanjärvi sijaitsee Uudellamaalla Tuusulan ja Jävenpään
alueella. Tuusulanjärvellä on pitkät vaikutukset alueen kulttuurihistoriassa, alueen
upeat maisemat ovat aina innoittaneet taiteilijoita. Järven ympärillä
sijaitseekin niin Pekka Halosen ateljee Halosenniemi, Jean Sibeliuksen
taiteilijakoti Ainola, kun Aleksis Kiven kuolin mökki. Tuusulanjärven ympärillä
kulkee nykyään noin 25 km pitkä pyöräilyreitti, mikä soveltuu helppoutensa
puolesta kaiken tasoisille pyöräilijöille. Alueella on jonkin verran kahvila,
ravintola, hotelli ja museo toimintaa ja alueen yrittäjät haluaisivatkin
kehittää pyöräilyreitin palveluita ja täten edistää matkailua alueella.
Tuusulanjärvi. Kuva Amanda Lehtola, lainattu SuomiFinland100.fi sivustolta. |
Ruokapalveluita löytyykin järven ympäriltä melko runsaasti,
mutta ne ovat keskittyneet pitkälti Järvenpään keskustaan, Tuusulan rantatien
ja Kirkkotien varrelle sekä Vanhankylänniemen alueelle. Järven Tuusulan alueen länsipuolella
ei ole juuri mitään palveluita ja sinne suuntautuvalle retkelle suosittelenkin
varaamaan omat eväät. Tarkemmat
kuvaukset ja aukioloajat kahvila -ja ravintola tarjonnasta löytyvät
visittuusulanjarvi.fi nettisivuilta sekä muilta alueen toimijoiden kotisivuilta. Alla
kuitenkin itseäni kiinnostavia kohteita ja niiden kuvauksia.
1. Neulekahvila lentävä lapanen: paikallinen
kulmakonditoria mikä yhdistää neulontaa ja kahvilatoimintaa onnistuneesti.
Hyvin suosittu paikallisten keskuudessa.
|
2. Ravintola Casa Toscana: toimii hotelli
Scandic Järvenpään yhteydessä ja tarjoilee välimerellistä ruokaa.
|
3. Lounaskahvila Tyyni: tarjolla
lounasbuffetti, kahvilatuotteita ja erikoiskahveja. Mahdollista ostaa myös
ruokaa mukaan.
|
4. Ravintola Maneesi: toimii
ratsastuskeskuksen yhteydessä. Tarjolla lounasta ja kahvilatuotteita.
|
5. Kahvila Aulis: museo Ainolan
yhteydessä oleva perinteinen kahvila.
|
6. Kallio-Kuninkalan kesäkahvila: Sibelius-Akatemian
musiikkikeskuksen yhteydessä oleva kesäkahvila.
|
7. Majatalo Onnela: kahvila avoinna
ympärivuoden, toimii myös tilausravintolana.
|
8. Lottakanttiini: Lottamuseon
yhteydessä toimiva kahvila. Tarjolla lounasta, kahvilatuotteita sekä
erilaisia juomia. Laaja ja perinteinen valikoima.
|
9. Ravintola Krapi ja kesäravintola
Mankeli: sijaitsevat hotelli Krapin yhteydessä. Suomalaista hyvätasoista ruokaa.
Päivittäin aamiainen, lounas ja illallinen.
|
10. Ravintola Into: sijaitsee hotelli
Gustavelundissa. Tarjolla aamiaista, lounasta ja illallinen.
|
11. Härmän Rati: tarjolla
lounasta ja halutessa mahdollisuus juhlapalveluihin.
|
12. Vanhankylän Kartano: tarjolla
lounasta, illallista ja kahvilapalveluita.
|
13. Coffee House Järvenpää: toimii osana
isompaa ketjua ja keskittyy perinteiseen kahvila toimintaan.
|
Ruokapalveluita on siis tarjolla alueella melko runsaasti, tosi suuri osa näistä keskittyy kesäajalle. Mielenkiintoisimpia kohteita kahviloista mielestäni on Neulekahvila sekä Lottakanttiini, joista kummastakin saa itse valmistettuja suolaisia ja makeita kahvilatuotteita. Lounasta alueelta saa arkipäivisin useammastakin paikasta ja varmasti ratsastuskeskuksen yhteydessä toimiva Maneesi on miljööltään mielenkiintoinen ja kaunis. Ala carte illallista varten kannattaa suunnata Ravintola Intoon tai Ravintola Krapiin, mitkä ovat kummatkin tunnettuja korkeasta laadustaan ja suosiostaan paikallisten kesken.
Mielestäni pyöräilyreitin kävijöitä ajatellen alueelta
puuttuu nopeita ja helppoja ruokailumahdollisuuksia. Mielestäni alue kaipaisi
jonkinlaista nykyaikaisempaa otetta ja olemassa olevien palveluiden rinnalle,
esimerkiksi kesällä toimivaa ruokarekkaa, josta saisi vaikkapa täytettyjä
leipiä ja muuta helposti paikalla syötäviä herkkuja. Kokonaisuudessaan alueelta
kumminkin löytyy paljon palveluita ja pientä kehittämistyötä tekemällä alueelle
saadaan varmasti houkuteltua lisää kävijöitä!
Lähteet ja mielenkiintoisia nettisivuja
sekä artikkeleita asiaan liittyen:
http://www.visittuusulanjarvi.fi/
http://www.outdoorsfinland.fi/reitti/jarvenpaa-tuusula-tuusulanjarven-ymparipyoraily-25km/
http://suomifinland100.fi/project/tuusulanjarvi-ilmio-jarvenpaa-ja-tuusula-yhdessa/
http://www.visitfinland.com/culture/
Kommentit
Lähetä kommentti